Pyhäkoulut
Pyhäkoulut alkaneet!
Sunnuntaisin jumalanpalvelusten aikaan kokoonnumme pyhäkouluun. Lapset osallistuvat jumalanpalveluksen alkuosaan pääsalissa ja siirtyvät sitten pyhäkouluun joka kestää noin tunnin.

KIDS' PYHIS on suunnattu 5 vuotta täyttäneille ja sitä vanhemmille lapsille.
KIDS' PYHIS pidetään joka sunnuntai jumalanpalveluksen aikana kerhohuoneessa paitsi silloin, kun on perhekirkko.
KIDS' PYHIKSEN aikana askartelemme, leikimme, laulamme ja tutkimme Raamattua Aarresaari -opetussuunnitelman mukaisesti.
Opettajina toimivat seurakuntamme pyhäkouluopettajat Tiina Voutilaisen johdolla.

MUKSU PYHIS on suunnattu 2-4-vuotiaille lapsille.
MUKSU PYHIS pidetään 2 kertaa kuukaudessa sunnuntaijumalan-palveluksen aikana sivusalissa. Silloin, kun pienten pyhäkoulua ei ole, voi pienet tulla vanhempien kanssa Kids' pyhikseen.
MUKSU PYHIKSEN aikana toimitaan ja tutkitaan Raamattua pienten tasoisesti Ilonpesä -opetussuunnitelman mukaisesti.
Opettajina toimivat Paula Hoffren, Tanja Kauppinen, Päivi Hoffren ja Suvi Koponen.