Joulukuun viikonlopputilaisuudet

Ari Kauhanen
10.12.2020

Joulukuun sunnuntaitilaisuudet lähetetään seurakunnan Youtube-kanavalla.

Saimme Joulukuun alussa kuulla Aluehallintoviraston päätöksestä, jossa yli 50 hengen yleisötilaisuudet on kielletty joulukuun aikana. Tästä johtuen joulukuun sunnuntaitilaisuudet lähetetään seurakunnan Youtube-kanavalla.

Voimme kuitenkin ottaa rukoushuoneelle lähetystä seuraamaan rajoitetun määrän  sellaisia henkilöitä, joilla ei ole mahdollisuutta seurata tilaisuutta kotona omalla laitteella. 

Pienryhmät ja rukoustilaisuudet jatkuvat normaalisti koronaohjeistuksia noudattaen. Huomioikaa, että olemme aloitaneet maanantaiset aamurukoushetket klo 8.

Joulun pyhinä ei ole rukoustilaisuuksia.

Joulukuun viikonlopputilaisuudet:

12.12. klo 10 Joulumyyjäiset rukoushuoneella. Tarjolla leivonnaisia, jouluruokia ja käsitöitä.

13.12. klo 16 Joulujuhla Youtube-lähetys, jossa kuullaan jouluisia musiikkiesityksiä ja puhe. Tilaisuuden voi tulla katsomaan myös seurakunnalle.

20.12. klo 16 Joulukonsertti Youtubessa (suorana). Upea ääninen Heidi Hirvonen tulkitsee rakastettuja joululauluja Tapani Tissarin säestyksellä. 

25.12. klo 8  Joulupäivän videotervehdys Youtubessa (taltiointi). Joulukirkkoa ei ole.

27.12. klo 11 Jumalanpalvelus Youtubessa (suorana).